Gran Trade

Mitä olen oppinut kalastusreissuilla ja miksi noudatan sääntöjä?

Olen istunut rannalla ja veneessä useamman vuosikymmenen aikana kuin kehtaan edes myöntää. Kalastus on minulle vähän kuin vanha auto: se vaatii jatkuvaa huoltoa, välillä se pätkii, mutta kun moottori kehrää ja aurinko laskee järven taakse, kaikki vaiva unohtuu. Tässä hommassa ei ole kyse pelkästään hienoista vehkeistä, vaan siitä, että tietää mitä tekee ja missä saa olla. Ensimmäinen asia, jonka jokainen järkevä tyyppi hoitaa kuntoon, on kalastuslupa. Se on se pääsylippu, jolla vältetään ne kaikkein tyhmimmät selitykset, kun valvoja lipuu viereen.

Mitä olen oppinut kalastusreissuilla ja miksi noudatan sääntöjä?

Käytän kalastusta tapana nollata aivot. Se on minun omaa aikaani, jolloin en halua miettiä työasioita tai maksamattomia laskuja. Mutta heti kun saavun uudelle rannalle, alan miettiä, onko kaikki paperit kunnossa ja riittääkö taitoni tähän nimenomaiseen vesistöön. Olen nähnyt tyyppejä, jotka luulevat, että erämaa on vapaa tanner, mutta totuus on se, että säännöt pitävät kalakannat elossa myös meidän jälkeemme. Se on vähän kuin pelaisi korttia kavereiden kanssa; jos joku huijaa pakoilla, peli loppuu lyhyeen ja tunnelma menee pilalle.

Tässä tekstissä perkaan auki omia kokemuksiani ja sitä, miten olen löytänyt parhaat keinot nauttia tästä harrastuksesta ilman turhaa stressiä. En ole mikään ammattilaisopas, vaan tavallinen tallaaja, joka on tehnyt kaikki mahdolliset virheet kertaalleen. Olen sotkenut siimat, unohtanut eväät kotiin ja kerran jopa tiputtanut kännykän avantoon, mutta silti palaan aina takaisin veden äärelle. Se on se veri, joka vetää, ja se pieni toivo siitä, että seuraava tärppi on se elämän suurin.

Mistä aloitin ja miksi säädöt tuntuivat aluksi vaikeilta?

Aluksi kaikki tuntui sekavalta. Oli valtion kalastonhoitomaksua, paikallisia lupia, osakaskuntien rajoituksia ja ties mitä kieltoalueita. Se oli kuin yrittäisi koota huonekalua ilman ohjeita ja huomata lopussa, että käteen jäi kolme ruuvia, joille ei löydy paikkaa. Muistan yhden kevään, kun seisoin joen rannassa vapa kädessä ja tajusin, etten ollut varma, saako tällä nimenomaisella pätkällä kalastaa perinteisellä virvelillä ollenkaan. Se epävarmuuden tunne pilasi koko keikan, enkä pystynyt nauttimaan edes luonnon rauhasta.

Myöhemmin tajusin, että tiedonhaku on osa tätä prosessia. Nykyään asiat hoituvat onneksi helpommin netin kautta. Sitä selailee eri sivustoja ja poimii vinkkejä sieltä täältä. Esimerkiksi löytämäni kalastus vinkit auttoivat minua ymmärtämään, ettei jokaisen reissun tarvitse olla mikään suuri selviytymistaistelu. Sitä oppii arvostamaan selkeitä neuvoja, kun on kerran kahlannut vyötäröään myöten kylmässä vedessä tajutakseen olevansa väärässä paikassa. Oppiminen tapahtuu usein kantapään kautta, mutta joskus on fiksumpaa lukea muiden mokia etukäteen.

Kalastus on vähän kuin sijoittaminen: pitää tietää, mihin rahansa ja aikansa laittaa. Jos sijoitat kalliiseen vapaan mutta et tiedä kalojen olinpaikasta mitään, jäät tyhjin käsin. Jos taas hoidat luvat ja taustatiedot kuntoon, voit pärjätä vaikka vanhalla pajunvitsalla. Itse suosin nykyään Pay N Play -henkistä lähestymistapaa monessa asiassa; haluan, että asiat tapahtuvat nopeasti ja ilman turhaa lomakkeiden täyttelyä, jotta pääsen itse asiaan eli kalaan.

Miten tunnistan hyvän kalapaikan ilman teknologiaa?

Kaikki puhuvat kaikuluotaimista ja hienoista plottereista, mutta minä luotan edelleen omiin silmiini. Se on tietysti hitaampaa, mutta siinä on oma taikansa. Katson, mihin lintuparvet laskeutuvat ja missä vesi virtaa eri tavalla kiven ympärillä. Se on kuin lukisi kirjaa, jonka kieli on vähän ruosteessa, mutta tarina on silti tuttu. Usein parhaat paikat löytyvät sieltä, minne muut eivät jaksa kahlata tai soutaa. Mukavuudenhalu on kalastajan suurin vihollinen.

Kerran olin Lapissa pienen puron varrella. Aurinko ei laskenut ollenkaan ja hyttysiä oli niin paljon, että ne muodostivat mustan pilven pään ympärille. Olin aivan varma, että tässä kohdassa on tammukoita. Heitin pienen lipan syvään monttuun ja tunsin heti tärpin. Se ei ollut suuri kala, mutta se oli juuri se hetki, jonka takia tätä teen. Siinä hetkessä ei ollut väliä, mitä varusteita käytin tai kuinka paljon olin maksanut bensiinistä päästäkseni sinne. Vain minä, kala ja se käsittämätön hiljaisuus, jonka vain pohjoinen voi tarjota.

Olen myös huomannut, että paikalliset asukkaat ovat paras tietolähde, jos heidät saa puhumaan. Mutta se on taitolaji. Et voi vain kysyä “missä ne kalat on”, vaan pitää puhua säästä, polttopuista ja ehkä vähän kylän kuulumisista. Sitten, kun luottamus on ansaittu, saattaa tulla se pieni vihje siitä tietystä kaislikon reunasta, josta nousee isoa ahventa. Se on sitä hiljaista tietoa, jota ei löydy mistään virallisesta oppaasta.

Miksi rehellisyys on tärkeää tässä harrastuksessa?

Lupasin kertoa yhden oman mofaukseni, ja se liittyy juuri tähän rehellisyyteen itseään kohtaan. Vuosia sitten olin niin innoissani uudesta järvestä, että unohdin kokonaan tarkistaa erään kapeikon erityissäännöt. Luulin, että peruslupa riittää kaikkialle. Olin jo nostanut kaksi komeaa kuhaa ylös, kun tajusin paikallisen kyltin rannassa ilmoittavan, että kyseessä on rauhoitettu kutualue. Minua hävetti niin paljon, että laskin kalat takaisin, vaikka ne olivat jo hieman huonossa hapessa, ja pakkasin kamppeeni samantien. En jäänyt selittelemään, vaan poistuin paikalta häntä koiraiden välissä.

Se opetti minulle, että sääntöjen noudattaminen ei ole vain viranomaisia varten. Se on kunnioitusta luontoa kohtaan. Jos me kaikki vetäisimme sieltä täältä ohi sääntöjen, kymmenen vuoden päästä meillä ei olisi mitään kalastettavaa. Se on vähän kuin jättäisi roskat metsään; joku ne joutuu sieltä kuitenkin siivoamaan tai sitten ne jäävät sinne muistuttamaan meidän itsekkyydestämme. Nykyään tarkistan asiat kahteen kertaan, vaikka tuntisin alueen kuin omat taskuni.

Tässä on lyhyt lista asioista, jotka tarkistan aina ennen reissua:

  • Onko kalastushoitomaksu voimassa tälle vuodelle?
  • Vaatiiko kyseinen vesialue lisäluvan tai osakaskunnan merkin?
  • Mitkä ovat kalojen alamitat ja mahdolliset ylämitat juuri nyt?
  • Onko alueella voimassa olevia kalastuskieltoja tai rajoitusaikoja?
  • Toimiiko puhelin ja onko karttasovellus ladattu offline-tilaan?

Onko kalliilla välineillä oikeasti väliä?

Tämä on ikuinen väittelynaihe laitureilla. Toiset vannovat tonnin vapoihin ja toiset hakevat vehkeensä marketin alelaarista. Itse olen sitä mieltä, että välineiden pitää olla sellaiset, ettei niitä tarvitse miettiä kalastaessa. Jos kela naksuu ja jumittaa joka kolmannella heitolla, se vie hermot. Mutta ei se kallis hiilikuituvapa tee kenestäkään parempaa kalastajaa, jos ei osaa lukea vettä. Se on vähän kuin ostaisi kalleimman mahdollisen paistinpannun, mutta ei osaisi paistaa kananmunaa polttamatta sitä pohjaan.

Olen itsekin haksahtanut ostamaan hienon näköisiä vieheitä, jotka lupaavat varman saaliin. Ne on yleensä suunniteltu enemmän kalastajan lompakon tyhjentämiseen kuin kalan nappaamiseen. Lopulta huomaan kuitenkin käyttäväni niitä samoja kolmea vanhaa luottoviehettä, jotka ovat jo ihan naarmuilla ja joista puuttuu maalia sieltä täältä. Kalat eivät tiedä, mitä brändiä uistimesi edustaa, ne reagoivat liikkeeseen ja väriin tietyssä valossa.

Tietysti mukavuudesta voi maksaa. Hyvät kahluuhousut ovat kullanarvoiset, jos vietät kahdeksan tuntia joessa. Kylmyys ja märkyys hiipivät luihin ja ytimiin yllättävän nopeasti, ja silloin alkaa tehdä mieli kotiin vaikka saalis olisi kuinka hyvä. Sijoitan mieluummin pukeutumiseen ja perustarvikkeisiin kuin sellaiseen elektroniikkaan, jota en osaa edes käyttää kunnolla. Kalastus on kuitenkin mekaaninen laji, jossa toisto ja kärsivällisyys palkitaan.

Mitä mieltä olen saalisvarmuudesta ja “tyhjistä” reissuista?

Monet pettyvät, jos he eivät saa kalaa. Minulle se on vain osa peliä. Jos joka kerta tulisi ennätyskala, se menettäisi merkityksensä. Se on vähän kuin katsoisi elokuvaa, jonka loppuratkaisun tietää jo kymmenen minuutin jälkeen. Ne päivät, jolloin järvi on peilityyni eikä mikään liiku, antavat aikaa ajatella. Olen ratkaissut monet elämäni suurimmat ongelmat tuijottaessani kohoa, joka ei hievahda paikoiltaan. Se on sellaista meditointia, jota on vaikea selittää ihmiselle, joka ei ole koskaan kokeillut.

Harrastuksena kalastus on siitä erikoinen, että siinä epäonnistuminen voi silti tuntua onnistumiselta. Kunhan on saanut raitista ilmaa ja päässyt pois betoniviidakosta, päivä on voitolla. Tietysti on mukava tuoda kotiin tuoretta kuhaa tai ahventa, mutta se on enemmänkin bonus kuin vaatimus. En koskaan lupaa kotona, että tänään syödään kalaa, koska se on varmin tapa varmistaa, ettei mitään nouse. Järvi aistii ylimääräiset paineet.

Saaliin käsittely on sitten se toinen puoli asiasta. Olen opetellut fileoimaan kalan nopeasti ja siististi, koska arvostan raaka-ainetta. On surullista nähdä, kun joku vetää ison määrän kalaa ja antaa niiden sitten pilaantua lämpimässä auringossa. Se on luonnon haaskausta pahimmillaan. Jos otat kalan, hoida se kunnialla loppuun asti. Se on osa sitä samaa kunnioitusta, josta puhuin lupien kohdalla.

Kannattaako tähän harrastukseen oikeasti lähteä?

Jos etsit nopeita voittoja ja välitöntä tyydytystä, valitse joku muu laji. Kalastus vaatii sellaista pitkäjänteisyyttä, jota nykymaailmassa on harvoin tarjolla. Mutta jos haluat tuntea yhteyttä luontoon ja oppia jotain uutta itsestäsi, niin anna mennä vaan! Aloita perusasioista, hanki se luvallinen puoli kuntoon ja mene rantaan. Älä pelkää kysyä neuvoa, mutta älä myöskään usko kaikkea, mitä netissä sanotaan. Jokainen vesistö on oma maailmansa ja jokainen kalastaja löytää oman tapansa toimia.

Minun mielestäni parasta on se, ettei tässä tule koskaan valmiiksi. Aina on uusia järviä, uusia tekniikoita ja uusia kalalajeja testattavaksi. Vaikka olisin satavuotias ja kädet tärisisivät, haluaisin silti päästä vielä kerran heittämään siiman veteen. Se on elämäntapa, joka pitää mielen virkeänä ja antaa syyn herätä viideltä aamulla, vaikka sataisi räntää. Se on se hulluus, jota rakastan.

Lopulta kyse on vain sinusta ja vedestä. Kaikki muu – ne hienot mainokset, kalliit varusteet ja somessa pröystäily – on vain taustahälyä. Kun olet siellä yksin, kukaan ei kysy, kuinka paljon rahasi tai tittelisi painavat. Vain se ratkaisee, miten kohtelet ympäristöäsi ja kuinka paljon jaksat yrittää uudelleen, kun siima katkeaa. Ja usko pois, se katkeaa vielä monta kertaa.

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *